SVIL ry

Miten pääsen alkuun?

Hienoa, olet löytänyt uuden ja mielenkiintoisen harrastuksen, joka tempaisee mukaansa niin nuoret kuin vanhatkin! Nyt taitaa olla aika tehdä tarvittavia hankintoja harrastuksen aloittamiseksi? Ja sitten voikin alkaa opettelemaan lentämisen perusasioita.

Simulaattorista aloitetaan

Virtuaali-ilmailun ehdoton perusedellytys on jonkinlainen lentosimulaattori omalla kotitietokoneella. Laajennettavuuden ja joustavuuden perusteella suosittelemme Microsoft Flight Simulator-simulaattorin eri versioita. Tällä hetkellä uusin saatavissa oleva simulaattori on MS Flight Simulator 2002, josta on kaksi erillistä versiota: standard sekä professional. Kumpikin käy harrastuksen aloittamiseen mainiosti, Professional on hieman laajempi. Hinta pyörii noin 70 euron tietämillä. Lisäksi hyvä ostos heti aluksi on peruspeliohjain. Alussa ei välttämättä tarvitse mitään erikoisempia ohjaimia, pelkkä perusjoystick sivuperäsimellä ja kaasuvivulla riittää. Hyvä ja edullinen ostos on esimerkiksi Logitech Wingman Extreme 3D- tai Thrustmaster Top Gun Afterburner II -joystick. Myöhemmin harrastuksen jatkuessa ja syventyessä voi harkita polkimien sekä yoke-ohjaimen hankkimista.

Ensimmäisen kerran ilmaan

Kun olet hankkinut ja asentanut tarvittavat pelit ja ohjaimet, mieli varmasti tekee jo lentämään. Eli eikun menoksi! Käynnistä simulaattori, jolloin todennäköisesti pääset suoraan oletuslennolle kiitotien päähän. Valitse valikoista haluamasi lentokenttä (lähes kaikki maailman kentät on mukana!) ja peruslentokone, esimerkiksi Cessna C172. Cessna on ammattilentäjienkin alkukoulutuksessa käytetty pienkone, jolla on hyvä ottaa tuntumaa lentämiseen.

Ennen ensimmäistä lentoa kannattaa tutustua hieman mittareihin ja ohjauskomentoihin. Mukana tulevissa ohjeissa on havainnolliset kuvat eri ohjaamoista ja mittareista sekä näppäin- ja ohjainkartat, josta näet kunkin toiminnon suorittamiseen tarkoitetun ohjainkomennon (näppäimellä tai joystickilla). Siirrä koneesi kiitotien päähän, tarkista, että moottorit ovat käynnissä ja kone päälisin puolin kunnossa. Lisää hieman kaasua, vapauta jarrut ja lisää täysi kaasu lentoonlähtöä varten. Kone kiihtyy nopeasti sopivaan lentoonlähtönopeuteen, joka on Cessnan kokoisilla lentokoneilla noin 80 solmua. Tässä vaiheessa ala hitaasti ja tasaisesti vetämään ohjaussauvaa itseesipäin, nokka nousee ja kuulet kun pyörät irtoavat maasta. Älä vedä konetta liian jyrkästi ylös! Muuten on vaarana sakkaus, josta kone varoittaa pirisevällä varoitusäänimerkillä. Sakkausvaroittimen soidessa löysää siis vetoa sauvasta.

Lentoonlähdön jälkeen pyrit pitämään koneen suorassa nousussa, älä kaarra vielä sivuille. Kerää korkeutta riittävästi, noin 1000-1500 jalkaa, jonka jälkeen suorista kone vaakalentoon ja säädä kaasu siten, että nopeus pysyy tasaisena (n. 120 solmua). Nyt kone ei kaarra sivuille, eikä nouse tai laske. “Puhtaan” vaakalennon lentäminen vaatii harjoittelua, joten voit olla ensimmäisillä kerroilla hyvin tyytyväinen edes lähelle menneeseen yritykseen! Muista pitää ohjainliikkeet kaiken aikaa hitaina ja rauhallisina. Odota koneen reagointia edelliseen ohjainliikkeeseen ennenkuin käännät lisää.

Takaisin kentälle

Nyt ehkä on aiheellista kaartaa takaisin kentälle. Käännä rauhallisesti ohjaussauvaa vasemmalle, jolloin kone lähtee kaartamaan. Samalla joudut ehkä hivenen verran vetämään sauvaa itseesi päin, koska kone lähtee kaarrossa helposti myös alas päin. Kaarra tulosuuntaasi, eli 180 astetta. Nyt näet lähtökenttäsi suunnilleen edessä. Pidä riittävästi korkeutta, lennä vaakalennossa kiitoradan suuntaisesti sen rinnalla. Kun olet ohittanut kiitotien toisen pään, teet taas kaarroksen vasemmalle. Nyt pyrit siihen, että pääset kohtisuoralle linjalle kiitotien kanssa. Kiitotie on suoraan edessäsi ja lennät siis sen suuntaisesti. Kaasua kannattaa vähentää ja pitää nopeus noin 80 solmun tienoilla samalla laskeutuen hitaasti alaspäin. Tarkoitus on osua kiitotien päähän keskilinjalle. Varo, ettei nopeus tipu liikaa ja vältä nopeita ja suuria ohjausliikkeitä. Kun olet kiitotien päällä ja korkeutta on enää vain vähän, ota kaasu kokonaan pois ja loivenna laskua siten, että kone koskettaa kauniisti kiitotietä. Paina sauva eteen, jotta kaikki pyörät saavat kosketuksen maahan ja jarruttele vauhtia. Näin olet lentänyt ensimmäisen lennon, niin kutsutun laskukierroksen! Onneksi olkoon!

Varmasti ensimmäisellä kerralla tuntuu kaikki menevän päin mäntyä. Lentoonlähdöt sujuvat yleensä pienen harjoittelun jälkeen suhteellisen helposti, mutta laskeutuminen vaatii usein pitkän harjoittelun. Kone ei yleensä tunnu aluksi osuvan lainkaan kiitotielle. Ei kannata silti masentua, koska harjoitus tekee mestarin!

Etsi Internetistä lisätietoja ja lisäoppaita, (joita löytyy mm. yhteistyökumppaniemme sivuilta), lataa lisäosia simulaattoriisi ja lennä aktiivisesti! Me SVIL ry:n ihmiset haluamme myös auttaa Sinua alkuun, ota siis yhteyttä ongelmatilanteissa!